lauantai 5. marraskuuta 2016

Push it to the limit

Käytiin jätkien kanssa loppukesästä ja nyt ensilumien tultua vähän kuvailemassa. Teemaksi keksittiin joskus Scarfacen henkeen tuo push it to the limit ja yritettiinkin pushaa, sen mitä vanhat enää uskaltaa.


Push it to the limit - Itä-Helsinki MTB from Samuli Hellberg on Vimeo.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Syyskikkailua

Syksy on ollu tähän asti aika kuiva, mutta pari päivää on ollut sateista. Dirtille ei pääse ajamaan, joten päätin lähteä vapaapäivänä kikkailemaan jotain muuta. Kivikon hiekkapolut imevät kosteuden hyvin, eikä lätäköitä ole syntynyt. Ameriikan traililla on patteja ja hyppyjä, joissa uskalsin yrittää jotain pientä temppuilua, mitä isommissa hypyissä ei pää anna myöden. Manualeja ja nose pivottejakin harjoittelin, mutta niissä on vielä aika paljon tekemistä.

Eipä sitä ole varmaan koskaan aiemmit tullut lähdettyä samalla tavalla vain harjoittelemaan pyöränkäsittelytaitoja, kun yleensä aina on joko lenkillä tai sitten lapiomassa kumpuja ja hyppimässä pääasissa suoria hyppyjä. Linkutkin kun on edelleen lähinnä tangon kääntämistä. Tästä tulikin tosi hyvä fiilis, kun sai jostain uudesta kiinni. Jos jaksaa vain harjoitella, niin joku päivä varmaan jotain oppiikin.


Goofin' around from Samuli Hellberg on Vimeo.

maanantai 26. syyskuuta 2016

SLADIn kauden päättärit Kokonniemessä

Viikonloppuna Kokonniemen Bikeparkissa pesilä seura, Sladi, järjesti kauden päättäjäiskemut. Lauantaina kellotettiin muutamaa alamäkipätkää ja kisattiin huck to flatissa, eli pituushypyssä. Grilli oli kuumana ja Sladi tarjoili burgereita ja virvokkeita. Sunnuntaina oli dual slalom -kisa, joka osottautuikin todella hauskaksi ohjelmanumeroksi. Rata oli ilmestynyt yön aikana rinteeseen, eikä rataan ei ollu turhaan kaivettu mitään penkkamutkia tai muita hienouksia, vaan siimaleikkurilla heinä lyhyeksi ja merkkikepit pystyyn. Hyvä näin! Totta kai hissit pyörivät molempina päivinä ja päästiin nauttimaan näin syksylläkin vielä vapaasta raidailusta.

Tarkoituksenani oli käydä rinteessä napsimassa vähän kuvia, mutta enhän minä sinne asti jaksanut kömpiä, kun oli muutakin hauskaa tekemistä. Pienen videon sain sentään kasattua.

Täytyypä vielä sen verran sanoa, että tämän hetken kankipätkä numero yksi (Laajavuoren kisan jälkeen se oli Laajiksen Alfa) on Kokonniemen dh-kisarata, jota pääsin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ajamaan kuivana ja riemunkiljahdukset olivat aika kovat joka kerta kun loppuhypyt sai napsumaan kohdillen.


torstai 22. syyskuuta 2016

Valoa pimenevään iltaan

Syksy tulee ja päivä lyhenee. Poikien pitää kuitenkin päästä harrastelemaan. Jos aurinko ei tule meidän luokse, niin tehdään se sitten itse...






maanantai 12. syyskuuta 2016

Santa Cruz Enduro Series 2016 SM5 - Laajavuoren finaali

Viime viikonloppuna ajettiin enduro-cupin viimeinen osakilpailu Laajavuoressa. Edelliset cupin kisat Laajavuoressa saivat internetin keskusteluissa osakseen jonkin verran kritiikkiä ja viime vuonna siellä ei sarjan kisaa ajettukaan. Paikalliset tekijät tosin järjestivät Laajiksessa 2015 pikkukisan, joka osoitti, että Jyväskylässä on kuitenkin todella paljon hauskaa ajettavaa!

Lähdimme tämän kauden päätöskisaan Villen kanssa kahdestaan retkeilymeiningillä. Majotuimme teltassa ja ruokailuhommatkin hoidettiin retkikeittimillä. Pientä kisakylän henkeä oli ilmoilla, kun muutama matkailuautollinen muutakin ajoporukkaa yöpyi Laajiksen parkkipaikalla. Meillä molemmilla oli hieman levoton ensimmäinen yö ja treenipäivänä oli melko laiska olo. Muutama raskaampi juurakkopätkä tuli ajettua vain kerran ja itse siirryin loppupäivästä lähinnä herkuttelemaan EK8/11:lle, joka oli vauhdikas ja hyppyjä sisältävä reitti.

Kisapäivää edeltävä yö tuli nukuttua hieman paremmin, mutta aamulla olo oli silti melko väsynyt. Ensimmäinen EK oli kuitenkin yksi suosikeistani ja siitä olikin sitten mukava heräillä kisahommiin. Olin muutenkin päättänyt lähteä rennoin mielin ajelemaan, enkä edes jaksanut ruuvata pyörään lukkopolkimia erikseen kisaa varten. Pari kertaa tiputin ketjut halvan yläohjurin avusta huolimatta ja muutaman kerran seisahduin laskemaan perässä lähteneen ohi. Muuten kisa oli ehjä ja nautin jopa niistä raskaammista, polkemistakin vaativista pätkistä. Toki polkemisen jätin kuitenkin aivan minimiin ja säästin reisiä iskunvaimennushommiin.

Jäykkiskuskeja oli taas edellisen kisan laman jälkeen enemmän liikenteessä ja olin sarjassani kuudes. Salomaa ajeli tuttuun tapaan aivan omilla minuuttilukemillaan, mutta sen jälkeen kisa oli aika tasainen. Kolmossijasta jäin itse minuutin verran. Sarjan kokonaispisteissä onnistuin kuitenkin pokkaamaan kakkossijan!

Villellä oli myös ongelmia ketjun kanssa ja muutenkin kisa meni samalla hengellä kuin itselläni. Hauskaa oli, ajaminen tuntui hyvältä, mutta ajanottolaitetta palauttaessa tuli taas se hetkellinen vitutus. Vaikka kuinka koittaa itselleen selittää, ettei tulos ole se merkittävin asia (varsinkaan kun en itse jaksa panostaa harrastuksissani määrätietoiseen kisaa varten treenaamiseen), niin silti odotettua heikompi tulos aina sapettaa. Mutta kun kisan jälkeen on nukuttu yön yli, koko touhusta on taas tosi hyvä maku. Himos vie eeppisyydessään kokemuksena voiton, mutta majoituksineen kaikkineen Laajis taisi olla omalta osaltani 2016 sarjan hauskin kisa.

Yksityiskohtaisemman kisaraportin sijaan keskitytään tällä kertaa kuvareportaasiin

Perjantain iltatee

Aamukahvi

Mikko ja Ville valmistautumassa treenipäivään


Barista Väätäinen

Ville hoitaa Lundbergin teltalla haaksirikkoiset takaisin ajohommiin...

...Super-Maken valvoessa työn laatua

Mikan ja Kristianin treenipäivä on pulkassa

Mr. Enduro, Sauli Hjerppe, briiffaa englanniksi ulkomaan vieraita ajajakokouksen jälkeen

Anttoni se ei jaksa ikinä valittaa mistään. Ei edes kisa-aamuna

Ylivoimaa! Kuningas-Salomaa lähdössä viimeistelemään Hardtail-luokan voittoa. Viidestä kisasta viisi voittoa, eikä yhdessäkään kisassa kakkonen päässyt edes samalle minuuttilukemalle!

Hessu saa Miikkalta tsemppiläpsyn pepulle

Emil kävi treenipäivän aamuna Hyvinkäällä ajamassa voiton XCO-kisassa ja nappasi samalla voiton M14-sarjan kokonaiskilpailussa. Vielä riittää hymyä enskakisan startissa.

Ja pitäähän sitä keula olla ajomiehen mukaan!

Miikka on suvereeni tekijä mikrofonin varressa. Saa tuimemmankin ukkelin nauramaan.


Endurokisojen videovastaava Jami ja kisan murjoma Ville

Mukava uutinen meille kuolevaisille, Deathgrip-Kymäläinenkin väitti väsyneensä kisasta 

Ville pokkaamassa nuorten sarjan kokonaiskilpailun pokaalia. Nuorekkaasta ulkonäöstään huolimatta pokaali ei kuulu Villelle, vaan Oskulle, joka oli edustamassa Suomea Val di Solessa Italiassa alamäkiajon MM-kisoissa

lauantai 6. elokuuta 2016

Lapin taikaa - LEVI SM3

Kauden kolmanteen koitokseen lähdettiin vajaalla miehityksellä, Samulin painaessa nahkaa ruvelle kisahommien sijaan. Aloitin itse reissun jo viikkoa aiemmin suuntaamalla ensin pieneen leiritykseen Kuusamoon. Leville saavuin torstaina ja kävin noutamassa numerolaput kisatoimistosta. Tällä kertaa lähtönumerona 71. Kisatoimistossa paikalla oli myös Tapio esittelemässä uusinta innovaatiotaan Huck Norrisia. Kovasta kuumottelusta huolimatta jätin vielä uutuudeen odottamaan myöhempiä aikoja. Yleensä, kun jotain uutta ilmestyy olen suuna päänä sen heti hankkimassa, mutta tällä kertaa jätin kuitenkin hankinnan odottamaan myöhempiä aikoja.

Siellä ne on taas pitkin lattioita!
Kisaa edeltävänä iltana tein vielä hieman huoltotoimenpiteitä ja laitoin taakse uuden renkaan. Mikä hitto siinä muuten on, että maailman yksinkertaisimmassa työssä joku asia menee aina päin v..ttua? Joko rengas on väärinpäin vanteella, ei nouse vanteelle tai sitten litkut on pitkin lattiota. Tällä kertaa viimeinen vaihtoehto koitui kohtaloksi.
Epäonni renkaiden kanssa jatkui myös harjoituspäivän aamuna. Treffattiin Oskun kanssa aamulla 10.00 Levin Zero Pointilla josta nousimme hissillä ylös tarkoituksena ajaa EK 1. Päästiin yläasemalla, jossa edellisenä iltana asentamani takarengas pamahti pois vanteelta. Siinä sitten hätäpäissään heitin sisuria sisälle ja CO2 patruunasta ilmaa sisään, seuraavaksi hajosi sitten sisuri. No ei muuta kuin hissillä alas nostamaan rengasta takaisin vanteelle. Yllättävän kevyesti rengas sitten "nousi ja napsahti" vanteelle ja lähdin uudelle yrittämälle. Tällä kertaa pääsin 100 metriä ja taas kajahti! Sama rengas jälleen pois vanteelta! MITÄ????? No siinä sitten pähkäillessä tulin siihen tulokseen, että renkaan reunanauhan täytyy olla viallinen ja laitoin uutta kumia alle.

Ei pysy ei!
No nyt pysyi ja päästiin ajamaan Ek1. Tämän jälkeen ajoimme siirtymän bike parkin puolelle, josta hissillä ylös ja kohti Ek 4:sta. Rata oli vielä lähes neitseellisessä kunnossa ja leveästi merkattu, vähän väliä rengas löi vanteelle ja ihmettelin myös mutkissa miksi perä muljuaa alta. Pysäytin radan varteen ja rengashan se siellä tyhjänä möllötti. Uutta patruunaa repusta, ilmaa sisään ja taas mentiin. Pääsin melkein Ek:n loppuun kun taas oli rengas tyhjänä, aloin siinä sitten asiaa tutkimaan tarkemmin ja huomasin, että aamulla kun olin käyttänyt tubeless-venttiiliä irti niin se ei ollutkaan enää tiivistynyt kunnolla vannetta vasten ja sieltä se ilma sitten pääsi karkuteille. Tässä vaiheessa vitutti jo aika makeasti ja kaivoin taas repusta sisuria tilalle. Tietenkin kaikki Co2 patruunat oli tässä vaiheessa jo loppu eikä pumpusta tietoakaan. Onneksi paikalle kurvasi tuntematon sankarihahmo pumppu repussaan ja saatiin ilmat renkaaseen. Kiitos lainasta! Kello oli tässä vaiheeessa muistaakseni 12.30 ja olimme käyttäneen kahden radan harjoitteluun kaksi ja puoli tuntia. Nyt kiiresti hissille ja seuraavalle pätkälle! No sitten tulikin ukkonen ja hissi meni kiinni, eikä tietoa katkoksen kestosta ollut.

Hissijonoa ennen ukkosta.
Lähdettiin sitten tässä vaiheessa syömään. Siinä ruokaillessa jo mietiskelin, että jos harjoitukset oli tässä niin saa kyllä kisakin jäädä ajamatta. Päätin kuitenkin soittaa Suomen Mr.Endurolle (Sauli) ja kuulostella hieman loppupäivän suunnitelmia, josko hissin aukioloaikaa saisi pidennettyä. Ei saanut, mutta shuttlata sai! Sotapäälliköt olivat kokoontuneet ja päättäneet, että ylös saa nousta haluamallaan keinolla. No sehän tarkoitti sitten loppua Jarin ralliradion kuuntelulle ja värvättiinkin Oskun kanssa Jari meille kuskiksi. Shutlaamalla saatiin sitten harjoiteltua kaikki loput radat ja osa kahteen kertaan. Päivä oli pelastettu.
Ajajakokous oli määrätty pidettäväksi vielä samana iltana, enkä sitten jaksanut lähteä ajamaan välissä Kittilään vaan suuntasin Tarmon mökille, jossa Aki, Hösö, Jockum ja Tapio pitivät majaansa. Hösö oli keittänyt koko yön bolognese-kastiketta jonka jaolle itsekin pääsin. Kiitos! Siinä kokousta odotellessa sain myös tubeless-venttiilin tiivistettyä ja palasin siltäkin osin tälle vuosikymmenelle.


Ajurit kokoustaa!

Kisapäivän aamuna saavuin paikan päälle jo hieman jälkeen 9 kauhean tavaramäärän kanssa ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Tämän verran tavaraa pakkasin kisapäivälle mukaan.
Kisa starttasi klo.10 ja itse pääsin reitille n.10.30. Ensimmäiselle ek:lle noustiin reisi-shuttlella ja siinä saikin mukavasti lämmöt päälle. Itse pätkä oli sama mikä edellisenä vuotena ja sisälsi mukavaa peruspolkua kivasti alaspäin viettäen. Olen huomannut, että ensimmäinen ja viimeinen pätkä on itselleni aina ajallisesti kaikkein huonoimpia, liekö ajan ne liian varman päälle. Niin myös tällä kertaa! Ek2 oli sitten sekoitus bike parkin sinistä ja mustaa rataa. Meni ihan reisille alusta saakka! Tunturissa oli aamusta sankka sumu ja näkyvyys huipulla oli muutaman metrin luokkaa, missasin alussa kaikki mutkat ja sitten jyrkällä sade oli syönyt vesiuria keskelle reittiä. Seliseliseli... Takaa tuleva karjaisikin tietä jyrkän osuuden jälkeen ja päästinkin sitten hänet masentuneena ohitse, loppupätkän pysyin kylläkin hyvin perässä, mutta reisillehän se meni tämäkin pätkä. Ek3 oli sitten sekoitus laskettelurinnettä, neitseellistä mustikkametsää ja bike parkin sinistä reittiä. Mokailin laskettelurinteen off cambereissa, mutta muilta osin ajo sujui jo normaaliin malliin. Ek 4 joka suuntautui etelärinteen puolelle oli sitten seuraavaksi vuorossa ja taas mokailtiin. Olin unohtanu miten se radan alku menikään ja meinasin jo lähteä 90 astetta väärään suuntaan, mutta viimeisellä hetkellä huomasin korjata kurssia oikeaan suuntaan. Muuten ihan ok ajo, mutta alkuosa jäi harmittamaan. Ek5 koostui samasta alusta kuin Ek2 ja haarautui sitten bike parkin uudelle reitille, jonka jälkeen jäljellä oli vielä hieman mustikkamättäiden seassa seikkailua. Tällä pätkällä en muista sen suuremmin mokailleeni, mutta ei sitä tarkoita ettenkö niin olisi tehnyt. Tämän jälkeen ensimmäisestä kierroksesta oli jäljellä vielä Ek6 ja siellä sitten taas mokailtiinkin oikein kunnolla. Ensin ajoin harhaan ja kävin tutustumassa miltä half pipe näyttää kesäkuosissaan ja sieltä noustuani ajoin rinteen off camberit varovaisesti lopettaen kuitenkin ajamisen viimeiselle porttiparille ja laskettelin sieltä satulassa istuen zero pointille yleisön osoittaessa suosiotaan. No ei ne oikeesti mitään suosiota osoittaneet vaan pikemminkin huusivat "aja loppuun asti v..un urpo! Maali ei siis ollutkaan siellä viimeisellä porttiparilla vaan pari sataa metriä alempana samassa paikassa mistä aamulla lähdettiinkin reitille. Siinä huoltotauolla seuraillessani huomasin, että muutama muukin sortui samaan virheeseen. Olihan siitä maalista mainittu järjestäjien toimesta aamulla, mutta sepä meni itseltäni totaalisesti ohi.

Kuva Joel Rossi

Toisella kierroksella ajettiin sitten samat pätkä uudestaan enkä niitä ala sen kummemmin tässä enää selostamaan. Mitään suurempia mokia ei enää sattunut, mutta ajokin oli sellaista tasaisen masentunutta. Lopputulokseksi sain lähtönumeroa vastaavan 71, enkä ole lainkaan tyytyväinen omaan suoritukseeni. No ei reissusta jäänyt pelkästään huonoja muistoja vaan Osku se ajoi Lundbergia maailmankartalle ja siinä sivussa oman sarjansa voittoon. Oskun aika oikeutti yleisessäkin sijalla 8!!!! Todella kova suoritus!

Oka pokkas koko potin!
#pojatsiinä
Kisareitistä jäi itselle hieman ristiriitainen fiilis. Tykkäsin kovasti ykkösestä ja nelosesta, mutta se mistä en tykännyt oli 2/5 ek:n alku joka ajettiin kisassa neljään kertaan! Jos se olisi ajettu kahteen kertaan niin tuskin se olisi omissa fiiliksissä noussut mitenkään merkittäväksi, mutta neljättä kertaa, kun tuuttasi siihen bermi-iloitteluun alkoi jo vähän tympiä. Kokonaisuutena kuitenkin hyvin järjestetyt kisat, seuraavaksi sitten vuorossa Tahko!

-V-